Paljonko ulkomaanmuutto maksaa?
Useat tekijät vaikuttavat ulkomaanmuuton hintaan, eikä kahta samanlaista muuttoa yleensä ole olemassa. Yleisen kustannusarvion tekeminen tietämättä kaikkia yksityiskohtia etukäteen on siksi vaikeaa.
Kuinka paljon maksaa tavaroiden muutto ulkomaille?
Tarjoukset perustuvat tilavuuteen
Muutettavan irtaimiston määrällä on merkittävä vaikutus muuton kokonaiskustannuksiin, koska suuremmat lähetykset vaativat enemmän työvoimaa ja resursseja. Muuttotarjoukset perustuvat siirrettävien tavaroiden määrään. Määrä ilmoitetaan kuutiotilavuutena. Lentorahtien osalta myös lähetyksen painolla on merkitystä.
Jotta voimme antaa mahdollisimman tarkan tarjouksen muutostasi, Alfa tai joku valtuutetuista kansainvälisistä kumppaneistamme suorittaa yleensä ensin arviokäynnin luonasi. Tämä auttaa meitä arvioimaan muutettavien tavaroiden määrän ja luonteen, lähtöosoitteen yleiset kulkuolosuhteet sekä mahdollisesti erikoiskäsittelyä tai -pakkausta vaativat esineet.

Kuljetusmuoto
Kustannustehokas muuttokuljetus
Kuljetusmuoto on myös hintaan vaikuttava tekijä tavaroita ulkomaille lähetettäessä: lentorahti on kallein mutta nopea vaihtoehto ja merirahti puolestaan kustannustehokkaampaa mutta selkeästi hitaampaa.
Muutettaessa Euroopan sisällä, missä maantiekuljetukset ovat yleisimpiä, Alfa pyrkii yhdistämään useamman muuton samaan kuljetukseen pienentääkseen asiakkaille syntyviä kustannuksia ja mikä tärkeintä, vähentääksemme jokaiseen muuttoon liittyviä päästöjä.
Hyödynnämme koko pohjoismaisen muuttovolyymimme asiakkaidemme eduksi voidaksemme tarjota muuttopalveluita mahdollisimman kilpailukykyiseen hintaan.

Muutettava irtain
Erikoiskäsittelyä vaativat muuttotavarat
Myös itse muutettavilla tavaroilla on merkitystä: herkät, erittäin painavat, kookkaat tai arvokkaat esineet, kuten pianot, kassakaapit, antiikki ja kattokruunut vaativat usein erikoispakkauksen ja -käsittelyä, mikä voi nostaa kokonaiskustannuksia.
Lopulliseen hintaan vaikuttavat myös mahdolliset lisäpalvelut, kuten pysäköintiluvat, ulkohissit, asennuspalvelut ja vakuutus.

Ota meihin yhteyttä
Pyydä tarjous ulkomaanmuutosta
Saat kauttamme maksuttoman muuttotarjouksen. Yli 25 vuoden kokemuksemme ulkomaanmuuttopalveluista takaa, että saat asiantuntevaa palvelua.
